Olen sitä ikäpolvea, joka sattui todistamaan nuoruutensa päivinä suurta digitaalisen tekniikan vyörytystä ja sen vyöryn keskellä erilaiset laitteet ja digitaalisen median mahdollisuudet ovat tulleet jossain määrin tutuiksi - ainakin jos puhutaan tietokonemaailmaan liittyvistä ilmiöistä
Taisipa olla vuosi 2002 tai 2003 kun sain pitkään ja hartaasti haaveilemani ja anelemani ensimmäisen digitaalikameran vanhemmiltani, ja tälläkin hetkellä se on vielä ainut jonka omistan. Olin siihen aikaan hyvin innostunut lumilautailusta ja rullalautailusta, jotka olivatkin hyvin tyypillisiä harrasteita nuorelle miehelle pienessä maalaiskylässä jonne urbaanin kaupunkikulttuurin periksiantamaton koura laskeutui mm. rap-musiikin muodossa Jyrki-televisio-ohjelman myötä. Tähän musiikkiin kuului rentous elämänasenteissa, joka näkyi naurettavan naiivisti vain housujen koossa ja "coolien" harrastusten muodossa. Ja oikeastihan näillä kulttuureilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä keskenään suoranaisesti, mutta maalla skeittaus ja snoukkaus oli hoppati-hoppia! Tämä kulttuurin sekamuoto yhdistettynä edellä mainittuihin urheilulajeihin loi kuitenkin kameraharrastukselleni pientä pohjaa.
Olin 7-vuotias ja vuosi taisi olla 1995 tai 1996 kun saimme kotiimme ensimmäisen tietokoneen siitä hyvästä, kun isäni rakensi kesämökkiä yhdelle tutulleen, joka sattui työskentelemään tietotekniikka-alalla ja hän ehdotti, että ostakaahan pojalle tietokone. Siitä alkaen taisi lapsuuteni ja nuoruuteni jollain tavalla mennä kieroon, jos ei se sitä jo ollut kerennyt tehdä isoveljen Commodore 64:n ja kaikkien rakastaman 8-bittisen Nindendon toimesta vuosia aiemmin. Todellisuus pystyttiin korvaamaan pelien luomien illuusioiden kautta ja tunteiden kirjo ruudun edessä vaihteli vihasta ehkä jopa hetkittäisiin rakkauden tunteisiin onnistumisen kyynelien valuessa pienen pikkuhiljaa lihoavan pojan poskipäillä. Kaveripiirissä nörtti ja hakkeri oli kova sana - kokis ja pizza unelmayhdistelmä.
Nämä varhaiset kokemukset ruudun edessä johtivat myös hieman vakavampaan tietokoneharrastetoimintaan Internetin suomien mahdollisuuksien avulla. Se, että osaa tehdä nettisivut oli kova juttu minulle nuorena - tosin koskaan en laadulla loistanut, mutta visiot oli suuria ja yritys oli kova. Lumilautailu- ja rullalautailuharrastus oli käynnissä samoihin aikoihin kun nettisivuja alkoi syntyä - ja olikin siis luonnollista, että ne käsittelivät juuri näitä kahta lajia. Pelkkä teksti ei riittänyt tekemään sivuista mielenkiintoisia ja Paintilla tehty köpönen grafiikka ei ajanut valokuvien asiaa millään tasolla. Lisäksi alan lehtien innoittamana halu tallentaa omia ja kavereiden temppusuorituksia oli suuri, siksi kamera oli saatava.
Kameraa tuli haaveiltua ainakin vuoden päivät kunnes sen sitten joululahjaksi sain. Silloin en tiennyt mitään valokuvaamisesta ja koko valokuvaaminen oli sivuseikka: temput olivat tärkeämpi, tallennus, dokumentaatio. Kun muistelen miten kauheita sen aikaiset kuvat olivatkaan, olen melkein jossain määrin iloinen, että ne katosivat kuin tuhkatuuleen vanhan kovalevyn sanoessaan sopimuksensa irti palveluistaan tietokoneen rautasisuksissa. Toisaalta kadotin siinä suuren määrän historiaa, joka on surullista ja tässä tragedissa ei kuvien huonous paina paskaakaan.
Valokuvaus ei silloin ollut varsinaisesti harrastukseni ja siksipä kamera sitten muutaman vuoden jälkeen jäi vähäiselle käytölle, koska tekniikka kehittyy suurella vauhdilla ja se mikä oli uutta hetki sitten on jo niin pian vanhaa. Kaverit saivat järjestelmäkameroita ja minun pikku pokkarini unohtui aivan kokonaan. Itsekin pidin enemmän järjestelmäkameroilla kuvaamisesta ja niiden tuottamasta hyvästä kuvanlaadusta. Alkuaikojen innostuksen jälkeistä aikaa varjosti ajatus "en osaa kuvata, ellen saa kuvata digitaalijärkkärillä".
Nyt kun valokuvausinnostukseni on jälleen kerran vironnut henkiin aivan uudella tavalla. Nykyään pääkamerani toimii isäni 30-vuotta vanha Ricoh KR-5 filmijärjestelmäkamera pippurisella 55mm objektiivilla. Filmi on tietenkin mustavalkoista ja pimiö paikka, jossa ajan saa kulumaan turhan nopeasti. Kalustoa ei ole tarkoitus päivittää lähiaikoina mitenkään erikoisemmin, ellei sitten jostain satu silmieni eteen hyppäämään ylimääräisiä tuhatlappusia, joilla saattaisi ostaa Nikonin pörisemään olkapäälle. Siihen asti jatkan Henri-Cartier Bressonin hengessä kuvaten ympäröivää maailmaani 55 millisellä.
Omaisuuteni vähäisestä määrästä johtuen joudun viettämään kesäni kotonani ja Lapin yliopiston pimiö ja skanneri ovat 300 kilometrin päässä, joten valmiita analogisia kuvia saan odottaa syksyyn. SIKSIPÄ päätin kaivaa vanhan Canon Powershot A40:n komerosta ja ruveta valokuvaamaan sillä tämän kesän aikana ja julkaista n. 7-vuotta vanhan digitaalitekniikan luomia valokuvia päivittäin ihmeteltäväksenne. Seuraavassa tekstissä pyrin käymään lyhyesti kameran ominaisuuksia omalla tavallani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti