Ystäväni Juha

Juha on runoilija, ajattelija, teologian kanditaatti, tuleva professori, omaperäisen ja laaja-alaisen lauluäänen omaava Leinonen. Ei sukua, mutta osittain on samanlaisen kujeilu mielessä kuin olisi tämä Leinonen.

Maanantai poisti tuskan

Nisi lavs darling?



















Abstraktin impression jäljillä.

Sunday morning, early dawning

Sunnuntain kunniaksi maailma on allekirjoittaneen toimien myötä vinksallaan, kuten myös kuvatkin. Tämä on torne, niin torne.


















Tämä mies profetoi lamaa kuin Jari Sarasvuo konsanaan, liekö sama henkilö. Kuvana ei mitenkään erikoinen, mutta kyllä rötösherrat on saatava julki. Leikki leikkinä ja Heikit heikkinä. That is the state I'm in.

Intiaanikesä jatkuu

Sir Eino, Herttua Leino, Kunigas Leopold ja niin edelleen Virvaliekkiinsä kahlittuna.















Hevosen perse.

Tuplaburger tastymony

Ja mustavalkoista peliin. Syväterävyyden ronskit otteet saa käyttöön valitsemalla joko kukan/ihmisen/vuoren - hassua symboliikkaa.














Leksa oli suurissa lihan himoissa ottamalla kahden pihvinsä päälle vielä beaconia!

Pino

Se on pino. Pistäydyin isoveljen mailla. Hän elää perinteistä suomalaista perheunelmaa: omakotitalo, jonka pihalla seisoo farmari-Volvo, johon hän voi saattaa luonnon kauniin maalaistyttövaimonsa ja tuoreen pojankoltijaisensa, joka 4 kuukauden ikäisenä naureksii ja potkii kuin kokeeneempikin isäntä. Kaiken kruunaa asuntolaina, jota työnteolla koitetaan lyhentää. Siinä on tekemistä tuleviksi vuosiksi.

Tänään timpurit nostivat pystyyn autotallin seinäpuut ja minä niistä osan kannoin sirkkelin armoille.

Kamerasta

- 2,0 megapikseliä + 8 megatavun muistikortti = täydellä laadulla kuvia mahtuu 8, kevennetty laatu ja 16 paukahtaa niin, että rapsuu!

- mukavan äänekäs rouskutus ja hitaanpuoleinen toiminnoissan, mutta niin olen minäkin

- valotuksen käsisäätö on ihan näppärä eli toimii valikoita ähräämällä

- 3x optinen zoomi takaa erilaiset perspektiivit ja dadan läsnäolon

- tarkentaminen on filmikameraan tottumisen jälkeen aika absurdia hakuammuntaa, mutta taide syntyy tuskasta

- ja kaiken lisäksi Photoshop on keksitty

Hypoteesi: yllättävän hauska vempele kaikkien näiden vuosien jälkeen! Alla oleva tunne on väistämätön.Henri-Cartier Bresson 'Rue Mouffetard, Paris' (1954)

Pakastin

Kubismin ilot mielessäni.

Canon Powershot A40 -historiaa

Olen sitä ikäpolvea, joka sattui todistamaan nuoruutensa päivinä suurta digitaalisen tekniikan vyörytystä ja sen vyöryn keskellä erilaiset laitteet ja digitaalisen median mahdollisuudet ovat tulleet jossain määrin tutuiksi - ainakin jos puhutaan tietokonemaailmaan liittyvistä ilmiöistä

Taisipa olla vuosi 2002 tai 2003 kun sain pitkään ja hartaasti haaveilemani ja anelemani ensimmäisen digitaalikameran vanhemmiltani, ja tälläkin hetkellä se on vielä ainut jonka omistan. Olin siihen aikaan hyvin innostunut lumilautailusta ja rullalautailusta, jotka olivatkin hyvin tyypillisiä harrasteita nuorelle miehelle pienessä maalaiskylässä jonne urbaanin kaupunkikulttuurin periksiantamaton koura laskeutui mm. rap-musiikin muodossa Jyrki-televisio-ohjelman myötä. Tähän musiikkiin kuului rentous elämänasenteissa, joka näkyi naurettavan naiivisti vain housujen koossa ja "coolien" harrastusten muodossa. Ja oikeastihan näillä kulttuureilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä keskenään suoranaisesti, mutta maalla skeittaus ja snoukkaus oli hoppati-hoppia! Tämä kulttuurin sekamuoto yhdistettynä edellä mainittuihin urheilulajeihin loi kuitenkin kameraharrastukselleni pientä pohjaa.

Olin 7-vuotias ja vuosi taisi olla 1995 tai 1996 kun saimme kotiimme ensimmäisen tietokoneen siitä hyvästä, kun isäni rakensi kesämökkiä yhdelle tutulleen, joka sattui työskentelemään tietotekniikka-alalla ja hän ehdotti, että ostakaahan pojalle tietokone. Siitä alkaen taisi lapsuuteni ja nuoruuteni jollain tavalla mennä kieroon, jos ei se sitä jo ollut kerennyt tehdä isoveljen Commodore 64:n ja kaikkien rakastaman 8-bittisen Nindendon toimesta vuosia aiemmin. Todellisuus pystyttiin korvaamaan pelien luomien illuusioiden kautta ja tunteiden kirjo ruudun edessä vaihteli vihasta ehkä jopa hetkittäisiin rakkauden tunteisiin onnistumisen kyynelien valuessa pienen pikkuhiljaa lihoavan pojan poskipäillä. Kaveripiirissä nörtti ja hakkeri oli kova sana - kokis ja pizza unelmayhdistelmä.

Nämä varhaiset kokemukset ruudun edessä johtivat myös hieman vakavampaan tietokoneharrastetoimintaan Internetin suomien mahdollisuuksien avulla. Se, että osaa tehdä nettisivut oli kova juttu minulle nuorena - tosin koskaan en laadulla loistanut, mutta visiot oli suuria ja yritys oli kova. Lumilautailu- ja rullalautailuharrastus oli käynnissä samoihin aikoihin kun nettisivuja alkoi syntyä - ja olikin siis luonnollista, että ne käsittelivät juuri näitä kahta lajia. Pelkkä teksti ei riittänyt tekemään sivuista mielenkiintoisia ja Paintilla tehty köpönen grafiikka ei ajanut valokuvien asiaa millään tasolla. Lisäksi alan lehtien innoittamana halu tallentaa omia ja kavereiden temppusuorituksia oli suuri, siksi kamera oli saatava.

Kameraa tuli haaveiltua ainakin vuoden päivät kunnes sen sitten joululahjaksi sain. Silloin en tiennyt mitään valokuvaamisesta ja koko valokuvaaminen oli sivuseikka: temput olivat tärkeämpi, tallennus, dokumentaatio. Kun muistelen miten kauheita sen aikaiset kuvat olivatkaan, olen melkein jossain määrin iloinen, että ne katosivat kuin tuhkatuuleen vanhan kovalevyn sanoessaan sopimuksensa irti palveluistaan tietokoneen rautasisuksissa. Toisaalta kadotin siinä suuren määrän historiaa, joka on surullista ja tässä tragedissa ei kuvien huonous paina paskaakaan.

Valokuvaus ei silloin ollut varsinaisesti harrastukseni ja siksipä kamera sitten muutaman vuoden jälkeen jäi vähäiselle käytölle, koska tekniikka kehittyy suurella vauhdilla ja se mikä oli uutta hetki sitten on jo niin pian vanhaa. Kaverit saivat järjestelmäkameroita ja minun pikku pokkarini unohtui aivan kokonaan. Itsekin pidin enemmän järjestelmäkameroilla kuvaamisesta ja niiden tuottamasta hyvästä kuvanlaadusta. Alkuaikojen innostuksen jälkeistä aikaa varjosti ajatus "en osaa kuvata, ellen saa kuvata digitaalijärkkärillä".

Nyt kun valokuvausinnostukseni on jälleen kerran vironnut henkiin aivan uudella tavalla. Nykyään pääkamerani toimii isäni 30-vuotta vanha Ricoh KR-5 filmijärjestelmäkamera pippurisella 55mm objektiivilla. Filmi on tietenkin mustavalkoista ja pimiö paikka, jossa ajan saa kulumaan turhan nopeasti. Kalustoa ei ole tarkoitus päivittää lähiaikoina mitenkään erikoisemmin, ellei sitten jostain satu silmieni eteen hyppäämään ylimääräisiä tuhatlappusia, joilla saattaisi ostaa Nikonin pörisemään olkapäälle. Siihen asti jatkan Henri-Cartier Bressonin hengessä kuvaten ympäröivää maailmaani 55 millisellä.

Omaisuuteni vähäisestä määrästä johtuen joudun viettämään kesäni kotonani ja Lapin yliopiston pimiö ja skanneri ovat 300 kilometrin päässä, joten valmiita analogisia kuvia saan odottaa syksyyn. SIKSIPÄ päätin kaivaa vanhan Canon Powershot A40:n komerosta ja ruveta valokuvaamaan sillä tämän kesän aikana ja julkaista n. 7-vuotta vanhan digitaalitekniikan luomia valokuvia päivittäin ihmeteltäväksenne. Seuraavassa tekstissä pyrin käymään lyhyesti kameran ominaisuuksia omalla tavallani.